Maaseutumatkailua

Viikko maalla meni nopeasti ohi, koira nautti ja liikkui yli oman tarpeensa. Pohjanmaalla ei ole juurikaan muuta kuin peltoa ja metsäteitä, ja kun asunto on sopivan syrjässä niin naapureitakaan ei ole. Dora sai olla kaikki lenkit irti ja minä sain harppoa ilman keskeytyksiä koko lenkin. Se on meille molemmille paras lenkkeily muoto. 

'

Äitin kissa on edelleen Doran bf, hauska pari. Kanat oli vieläkin pelottavia, samaten hevoset mutta ehkä se on ihan hyvä ettei koira ole koko ajan hevosten ja kanojen kyljessä kiinni. 

Junassa olo oli hieman levotonta koiran osalta, tosin koiravaunu oli aivan täynnä varsinkin takaisin Tampereelle tullessa, ehkä levottomuuden siis pystyy ymmärtämään.

Huomenna alkaa kahden viikon kesätyöt, saas nähdä taas miten yksinolo onnistuu pitkästä aikaa. Onneksi isä on suurimman osan päivästä kotona, ei tarvitse piilottaa kaikkea ruokaa kaappeihin tai eristää koiraa keittiön ulkopuolelle.

Yöelämäksikin tätä voinee kutsua

©Aino

Kesä on kulunut riparilla, treeneissä, lenkkeilessä ja nukkuessa. Tokoa saati rallya ei olla juuri yhtään treenattu, mutta muutamalla jäljellä ollaan käyty. Alkeiskurssi oli ja meni, nyt vaan lisää treeniä. Ilmaisussa alkaa olla jo hieman ongelmia, Dora tekee sen vähän liian nopeasti. Se ei kuitenkaan vielä ole iso ongelma, varsinkin kun se on opetettavissa oleva asia. Muuten jäljet ovat menneet yllättävän hyvin, ehkä tää voiskin olla meidän juttu. 

Lenkit ja lenkkeily on alkanut valumaan yöpainotteiseksi. Yleensä kunnon lenkki käydään vasta yöllä kolmen aikaan, se on meille sopiva vuorokaudenaika. Itse nukun pitkälle iltapäivään ja isä käyttää koiran aamupissalla, mutta muuten sekin nukkuu vähintään yhtä kauan kun minäkin, päivällä on toki muutama pieni lenkki. Kesätyöt alkaa kuitenkin viikon päästä, saas nähdä miten saan unirytmin väännettyä takaisin oikeaan.

Edellisessä postauksesta mainitsemani tavoite lista on vieläkin vaiheessa, onneksi kesä on vasta puolessa. Jonnekin olisi kiva matkustaa, vaikkakin ison koiran kanssa se on aika hankalaa. Jollekin kurssille pitäisi ilmoittautua, rallyn tai tokon jatkokurssi kiinnostaisi. Telttaretki pitäisi tehdä jonnekin, mutta sitäkin täytyy miettiä kesätöiden jälkeen.

Blogin ulkoasua täytyisi hieman parannella ja muuttaa mutta tuntuu että aika vaan menee eikä mitään ehdi tehdä. Ylihuomenna on tiedossa vajaan viikon matka maalle, ehkä siellä ehtisi ja jaksaisi. Me molemmat ollaan kuitenkin nautittu lomailusta ja höntsäilystä, onneks loma ei ole vielä lopussa.

Kesää kohti

Kesä on selkeästi tulossa, eikä mulla ainakaan oo siihen vastaansanomista. Kieltämättä jäätävät helteet ei sovi mulle eikä koiralle, mutta muuten kesä on erittäin tervetullut. Vaikka lienen enemmän talvi ihminen, niin kaupungissa talvi on suurimmaksi osaksi pelkkää loskaa ja katuvaloja. Tänään oli ensimmäistä kertaa kunnon sateet, jotka katkaisivat sopivasti parin viikon hellekauden. Joka paikka on kamalan vihreä ja kirvoja on joka paikassa, mutta valoisaa on pitkälle iltaan eikä toppavaatteiden kanssa tarvi säätää. Lomakin alkaa 20 päivän päästä <3 

Kesäsuunnitelmia ei ole riparin lisäksi juurikaan, mutta mölli kisat kiinnostaisivat kovasti. Mulla ei oo mitään tietoa miten Dora käyttäytyy tilanteessa jossa on paljon ihmisiä ja häiriöitä ympärillä ja jotain pitäisi tehdä. Toivon mukaan se saadaan selvitettyä kesän aikana. Myöhemmin teen mahdollisesti postauksen kesän tavoitteista, kunhan saan ne itse selville. Sitä odotellessa :) 

Kesäkoira

(kuvat c. Jenny Piittinen) 

Kuvasta huomaa etten mä oo opettanut Doraa seisomaan ryhdikkäästi, mutta samapa tuo. Mekin siiryttiin suoraan talvikoirasta kesäkoiraan, skippaamalla kevätkoira kokonaan. Yllättävän kätevää, vaikkakin pahin karvanlähtö ehti jo olla ja mennä. Koirankin kesästä tulee hieman siedettävämpi, hotspotteja ei tarvi kammota, koira ei läkähdy turkkinsa alla ja mä voin pitää hetken valkoisia lakanoita ennen kuin seuraava karvanlähtö alkaa. 

Kiitos avusta ja kuvista Jenny! 

Sitä samaa vanhaa

Viimeaikoina me ei olla tehty mitään. Paitsi lenkkeilty ja treenattu satunnaisesti ja itsenäisesti. Sinällään ohjatut pitää meidät ruodussa ja motia yllä mut silti, nyt kun oon tehny aina ns. lenkillä treenejä niin ne on sopivan rentoja, koiran kierrokset ei nouse korvien yläpuolelle ja mä en oo jännittynyt. Hallillekin mennään joskus alkukesästä ehkä, rallyn jatkokurssi tai tokoa. Jälki meillä on pienessä kokeilussa tällä hetkellä, jos koiraa kiinnostaa ja sillä on tarpeeksi intoa lajiin niin siitäkin vois tulla meidän juttu. Ehkä. 

Ohituksissa myös alkanut muodostua ongelmia. Toisaalta sen ymmärtää, kun yleensä meidän lenkit suuntautuu sellaisin paikkoihin tai kellonaikoihin että yleensä ketään ei tule vastaan, koira pidetään vapaana, eikä mitään ohituksia lähimaillakaan. 

Kuitenkin se on tosiseikka että me asutaan taajamassa ja puisto on tien toisella puolella. Ja koska me lukeudutaan niihin moniin koiranomistajiin jotka käyttää koiraa siinä kyseisessä puistossa niin ohituksia tulee melkein väkisinkin. En oo viel saanu selvää onko Dora innostunut vai vihainen vai kenties jotain siltä väliltä. Kuitenkin tollasta 30kg koiraa on yllättävän vaikea pitää kun se lähtee ajatuksena päästä kaverin luo haistelemaan. Asiaa kun mietin niin ongelma ei varsinaisesti ole kovin suuri, se ohittaa aivan loistavasti jos suussa on koko ajan nappuloita. Siitä on kuitenkin tullut meille vähän niinku huono tapa; "jaahas, tuolta tulee taas uusi koira ota nappuloita vähän tästä äläkä pliis ala haukkumaan tai hyppimään". Mikäs siinä, ohitus toimii näin kaikkien puolesta kivuttomasti. Mutta ratkeaako itse ongelma? Ei. Sitten jos ei ole nappuloita, se on ihan samanlainen kuin aina ennenkin. Se ongelma siis, koira on ihan eri. Dora kyl seuraa nätisti tietyn matkaa mutta kun häiriö on tarpeeksi iso, pinna katkeaa ja seuraaminen sekä kontakti unohtuu. Puh. 

Kuitenkin, se on oppinut että mun vieressä on hyvä paikka ja siinä kannattaa olla. Puolet lenkistä menee yleensä niin että irti ollessaan koira kävelee vieressä, ei varsinaisesti seuraa mutta tulee kuitenkin. Siinä se pysyy yleensä aika kauan, ja vaikka se jääkin väliin haistelemaan niin kohta se on taas siinä. Välillä on kieltämättä hieman häiritsevää kun joku tuijottaa sun naamaa ihan koko ajan mutta ainakin sen pääkoppaan on uponnut jotain ja aika ilmeisen syvälle (tässä kohtaa voinee unohtaa koirakaverilenkit, ei sillä sillon ole mitään muistikuvia seuraamisesta tai vastaavasta). 

Kuitenkin toi koira on leimautunut muhun jostain syystä paljon enemmän kuin ennen. Se olis muuten hyvä asia mutta yksinolosta on tullut aika stressaava asia. Ei se mitään tuhoa, mutta vaikka isä olisi kotona kun mä lähden vaikka kauppaan niin se ilmeisesti vinkuu ja ulvoo aika paljonkin. Selkeesti tätäkin täytyy alkaa treenaamaan, ettei pääse pahemmaksi. 

Siltikin, meillä on mennyt tosi hyvin vaikka mitään postausta ei olekaan pitkään aikaa tullut. Karvanlähtö kieltämättä hieman risoo, mutta sille ei varmaankaan voi hirveästi mitään, eihän? 

Riuttaskorpi

c. Jenny Piittinen

Nyt on Riuttaskorven virkistymetsä ja Suutarilankoski nähty. Paikka oli varsinkin laavun luona tosi kiva, vaikkakaan retkeily reittiä ei oltu kunnolla merkitty kaikkialta ja polku oli suurimmaksi osaksi peittynyt lumeen. 

Lauantai aamuna me siis lyötiin siskokset Jennyn autoon ja suunnattiin nokka kohti Riuttaskorven retkeily aluetta, joka sijaitsee Ylöjärvellä. Automatka meni huomattavasti paremmin kuin viime reissulla eikä takapenkiltä kuulunut murahdustakaan. Retkeily alueen parkkis oli todella metsässä, mutta navigaattorin ja maastokartan avulla sekin löytyi. Heti perille päästyämme kävelimme laavulle, jossa vierähti seuraavat puolitoista tuntia syöden sekä kuvaillen hienoa koskea joka virtasi laavun vieressä.

Nuotio syttyi hyvin, ja aika kului hyvin makkaraa paistaessa. Itselläni oli mukana kaksi erilaista keittoa, mutta ensimmäisen onnistuin polttamaan ensimmäisen keiton pohjaan. 

Laavulta matka jatkui varsinaista retkeilyreittiä pitkin. Maasto oli yllättävän raskas. kun aina välillä oli vähän matkaa hankikantoa ja aina välillä jalka humahti hankeen tai pieneen ojaan. Joissain kohti reittiä oli pitkospuita tai selkeä polku, ja tasaisin väliajoin oli opaste kylttejä. Paikkoin kuitenkin polku ja pitkospuut olivat kadonneet lumen alle ja pari kertaa me eksyttiinkin polulta. Kerran pysähdyimme vielä kunnolla juomaan kaakaota sekä ihailemaan maisemia. Tauolla alkoi tuulla kamalasti ja tuli hieman kylmä. Kun päästiin jatkamaan matkaa, alkoi sataa, hassua kyllä, rakeita. Onneksi se ei kestänyt hirvittävän kauaa, ja sade oli loppunut kun me päästiin takaisin autolle. Reissu oli kiva, ja siskokset osasivat käyttäytyä. Tällä kertaa ruuastakaan ei tullut kauheaa jännitystä niiden välille, pari murahdusta muttei sen isompaa. Kiitos Jennylle ja Tuikulle hyvästä seurasta! :) 

Tästä eteenpäin olevat kuvat ovat c. Jenny Piittinen  

Seli seli ja silleen

Ei tullut tekstiä kuten lupasin. Mut ehkä tää blogi ei kuollut yhden tekstin puuttumisesta. Eihän? Mulla on ihan hirveesti tekstin luonnoksia julkaisua vailla mutta yhtäkään en oo saanu blogiin asti. Kaikissa on väärä aihe, huonosti kirjoitettu, liian lyhyt tai ihan jumalattomasti tekstiä ilman mitään järkevää ideaa, yh.
Joka tapauksessa, pahin koerumba on kuukauden ajaksi ohi, joten nyt pystyy taas panostamaan kunnolla treenamiseen ja lenkkeilyyn. Pidin pienen treenitauon Doran  kanssa, koska jo aikaisemmin totesin ettei siitä tule yhtään mitään jos yritän väsyneenä tehdä ja keskittyä, hermo palaa ennemmin tai myöhemmin siinä hommassa. En oikein osaa sanoa oliko tauko hyvä vai huono juttu. Jostain syystä Doralta lähti vähän tassusta kaikki kun ei saanut purkaa kaikkea energiaa samalla tavalla treenamiseen ja riehumiseen kuten ennen, ohitukset meni aivan perseilyks, samaten irti pito. Ei mitään toivoa että koiran/ihmisen/pyörän/kiven voisi ohittaa kadulla ilman että vedetään, hypitään, haukutaan tai juostaan joka suuntaan kaistapäisenä. Dora oli melkein samanlainen silloin kun se tuli mulle, erotuksena tähän että se veti aiemmin. Toivon mukaan nää pahat tavat lähtee kun aletaan taas hinkkaamaan seuraamista sun muita.
Lisäksi tosiaan se juoksutus on jäänyt vähälle. Yleensä oon käynyt iltalenkillä niin myöhään että puistossa on pystynyt pitämään koiraa irti ilman vastaantulijoita, mutta jostain syystä tällä alueella on ollut viime viikkoina aivan valtavasti myrkytys tapauksia. Siis melkein joka päivä tulee uusi juttu, eikä tota kaiken syövää koiraa voi pitää irti ilman kuonokoppaa, mut Dora osaa vetää jopa kopan pois kun tarpeeksi kauan yrittää. Ja koska tavalliset remmilenkit ei kuluta tolta yhtään energiaa, se on ulkona oikea Duracell pupu. Yritä nyt siinä lenkkeillä kun koira hyppii ja pomppii ja kaikkea. Toivon mukaan saan ensiviikolla kortin, ehkäpä sitten pääsisi pois taajamasta vaikka joka päivä juoksuttamaan koiraa pitkin maita ja mantuja.

Tänään uskaltauduin kuitenkin rannalle ilman koppaa, koska siellä ei liiku muita. Kuvat ei ole kummoisia, mutta niitähän voi ajatella vaikka kuvituskuvina tai jotain. Eikös?